sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Liköörit

Yleistä

Liköörit on juomia joiden valmistamiseen käytetään reilusti sokeria. Sokerin lisäksi niiden valmistamiseen tarvitaan hedelmiä, marjoja, yrttejä, mausteita ja niistä saatuja uutteita, tisleitä ja eteerisiä öljyjä.
Liköörien ryhmittely sekä esimerkki:
  1. Marja-ja hedelmäliköörit, Passoa
  2. Sitrusliköörit, Triple sec
  3. Yrtti-ja mausteliköörit, Galliano
  4. Punssi sekä fantasia-ja emulsioliköörit, Bols Parfait Amour

Liköörien valmistuksesta

Liköörit valmistetaan sekoittamalla perusalkoholi, sokeri ja mausteet. Sekoittamisen jälkeen väriä voidaan parantaa ja alkoholipitoisuutta laskea. Liköörit suodatetaan kypsytyksen jälkeen. Perusalkoholina käytettävä brandy, rommi, viski tai maustamaton viina antaa liköörille alkoholipitoisuuden lisäksi se tuo oman ominaismakunsa valmistuvaan likööriin.
Juoman makeuttamiseen käytetään ruokosokeria, mutta myös lisäksi/tilalla voidaan käyttää hunajaa, vaahterasiirappia tai tärkkelyssiirappia.

Perusalkoholi, mausteet ja sokeri sekoitetaan usein isoissa teräksisissä astioissa. Tarvittaessa seos värjätään. Sekoittamisen jälkeen liköörit usein laimennetaan yleensä vedellä, mutta esim. kermalikööri kermalla.
Yrtti-ja mausteliköörit kypsytetään, jotta makuaineet tasaantuisivat ja sekoittuisivat toisiinsa ja liköörin maku harmonisoituisi.  Jotta liköörissä ei olisi sameutta tai muutakaan mausteista irronnutta kiintoainesta, se on suodatettava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti